Markus Norrgran

Intia, bisnes ja peitto Sipilän suvun yllä

Sipilän yritysvienti- ja lobbausmatka Intiaan on ollut viime päivät parrasvaloissa. Kritiikki on osin toki aiheellista, mutta osuu kohteeseensa väärin.

Ongelma ei ole niinkään se, että Sipilä osallistuu pääministerinäkin bisneselämään, vaan se, että hän yrittää pitää läheiset hyödynsaajat selkänsä takana. Missään, ei edes blogeissa, puhuta Juha Sipilän hyötyvistä sukulaisista nimellä, saati ykistyisinä yrittäjinä. Puhutaan "Sipilän lapsista" ja "Sipilän serkuista".

Nämä ovat täysin merkityksettömiä määreitä ja ovat omiaan (suorien valtionvarainsiirtojen ohella) avaamaan pääministerimme toimia hämärissä ja nepotistisissa valoissa. Kaikki toimijat ovat kuitenkin täysivaltaisia aikuisia ihmisiä, jotka muun lisäksi toimivat vieläpä vaikutusvaltaisessa yritysvastuussa. En huomaa muita vaikutusvaltaisia ihmisiä kohdeltavan tällaisissa asioissa näkymättömästi. Syntyy tunne hämäräpuuhista.

Nykypäivään ei kuulu tällainen kuvakieli ja vaikutusvaltaisten ihmisten peittely. Olisi koko keskustelun eduksi, että kaikki puhuisivat nimillään ja osoittaisivat, mitä varansiirroilla ja yritystoimilla saadaan aikaiseksi ja mitä valtionhyötyä, esimerkiksi työllistymisen kannalta, siitä on.

 

Bisnes Intiaan ei ole sinänsä huono veto. Olen minäkin koettanut sieltä keikka-asiakkaita saada, tosin en osaa vielä paikallista yrityskulttuuria, joten olen joutunut tyytymään induviduaalin freelance-toimijan huonoon menestykseen ja hitaahkoon oppimiseen, vaikka intoa on. Silti, onko pääministerin hyväksi toimia asemassaan neuvottelutoimijana, vai olisiko hän pitänyt antaa puheenvuoro mainituille "lapsilleen" ja näin tämäkin kohu olisi vältetty?

Toki Juha Sipilän hyötymisyritykset ovat välillä ilmiselviä. Yksi jatkuvasti esillä oleva pöhköys on "häköpönttöautot" ja suomalainen biopolttoaine-ajatus. Muun Euroopan siirtyessä puhtaasti kohti sähköautoja (niin Pohjoismaat kuin Keski-Eurooppakin), niin Suomi yksin rakentelee tällaista verkostoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Heh! Toi Sipilän touhu näyttää yrityksen pelastusyrityksen toiselta vaiheelta. Ensimmäinen vaihe on tehty jo.

Toimittajien pitäisi selvittää mistä tulee 110 milj perustettavaa biojalostamoa varten?

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Se olisi kyllä hyödyllistä. Valtion yritystuet ovat kuitenkin kunkin budjetin kokoiset ja jos rahasta menee merkittävä osa firmoille, jotka on läheisessä yhteydessä pääministeriin, olisi ihan mukavaa ja avointa, että helposti saatavilla olisi raporttien yhteenvedot, joiden pohjalta koetaan, että yritys ansaitsee satoja miljoonia tilanteessa, missä sillä menee kehnosti. Pelastaminen? Uusi nousu? Vai ihan se, että verhotut pysyvät taskurahoissa. ;)

Juuso Hämäläinen

Periaatteellisuus ei ole reaalimaailmassa aina mikään hyve. Tarkoitan tässä Sipilän tapauksessa sitä, että sukulaisen 5% omistus pienessä firmassa on niin mitätön hyötymisen vipuvarsi, ettei asiasta ole syytä nostaa tällaista meteliä. On paljon isompia juttuja, joihin tulee puuttua, mutta ei ole puututtu. Poliittisen korrektiuden takia tai ettei kenellekään tulisi paha mieli.

Tällainen esimerkki on vastikkeeton sosiaalituki ja työttömyyskorvaus työkykyisille työikäisille. Töitä on Suomessa yhteiskunnassa määrättömästi, jos vaan laitetaan väki töihin.

Ihan vinkkinä Aasian kaupasta. Jos haluat jotain myydä Intiaan niin sinun on oltava paikan päällä pitkään. Sanottava vaimolle, että dädi ei nyt tule illaksi kotiin vähään aikaan. Vuosi saattaa mennä noin alkuunsa, että selviää onko kauppaa saatavilla.

On sitten eri asia, josko palatessa avaimesi sopii kodin oveen. Monella ei ole enää sopinut. Tätä kutsutaan realisoituneeksi vientimiehen bisnesriskiksi.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Ihan kaikenkokoisiin juttuihin on hyvä puuttua. Aina löytyy se isompi pointti, mikäli sitä alkaa etsimään. Jos sellaisen näkee, voit siihen vapaasti puuttua ja tuoda asialle näkyvyyttä.

Täystyöllisyys on asia, mikä ei varmasti ikinä toteudu. Ei ainakaan robotiikan täyttämässä nykypäivässä ja varmaa on, että robotiikka ei ainakaan vähene.

Muualle ulkomaille myydessäni olen käyttänyt ihan sellaisia asioita kuin Slack, Skype for Business jne. En ole kertaakaan joutunut lähtemään Vuodeksi kauppaa etsimään ja sovittamaan avainta oveen. Sitä kutsutaan nykypäiväksi. Myös se, ettei lähtöään kommentoi sanoin "dädi ei nyt tule illaksi kotiin vähään aikaan" saattaa auttaa siihen, ettei avain sopisi enää myöhemmin oveen. Sitä kutsutaan ihmissuhdetaidoiksi.

Juuso Hämäläinen

Täytyy olla suhteellisuudentaju. Ja ymmärrys mihin käyttää energiaa ensin, kun resurssit rajatut. Pidän Sipilän jutun retostelua osoituksena siitä kuinka liian monia kiinnostavat vain asiat, joita he ymmärtävät. Isommat jutut ohitetaan olankohautuksella. Se onkin demokratian suuria ongelmia. Kansan keskittyminen mitättömiin asioihin vapauttaa päättäjät tekemään rauhassa jättimäisiä narutuksia.

Täystyöllisyys ei ole tavoite, koska aina osa elää varoillaan työtä tekemättä. Tavoite on se, että ei makseta siitä, että ei tee mitään vaikka kykenisi. Töitä on. Määrättömästi.

Oikeassa vientitoiminnassa, jossa kehittyneillä tuotteilla luodaan paljon työpaikkoja ja merkittäviä tulovirtoja, joutuu toimimaan toisin. Skypen kautta ei montaa ropoa generoida. On todella oltava paljon nokikkain asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Se on nimenomaan nykypäivää. Koko työikäni on näin ollut ja on edelleen. Enemmän kuin koskaan ennen. Ihmissuhteet ovat bisneksessä oleellisinta, kun kilpailu kiristyy jatkuvasti. Olen tämän havainnut kymmenissä maissa työskennellessä. En nyt viitsi enää parisuhteeseen palata, koska et näemmä ole huumorintajuinen. Se auttaisi vientihommissa paljon.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

On Sipilä ainakin saanut vietyä reilusti Talvivaaran nikkeliä eikä ole maksanut veromaksajille vasta kuin 850 miljoonaa. Kuinka pieniin summiin kannattaa puuttua?

Toimituksen poiminnat