*

Markus Norrgran

Piilaaksosta siirrytään Kanadaan

Donald Trumpin politiikka on rajoittamassa ja vähentämässä teknisen alan työtä Yhdysvalloissa. Piilaakson ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä varten yritykset ovat avaamassa konttoreita Kanadaan (Bloomberg ja techcrunch.com).  Prosessin helpottamiseksi on perustettu myös yritys True North (https://www.thetruenorth.me/), joka pyrkii tekemään siirroista nopeita ja tehokkaita. Yritys tarjoaa myös palveluita muuttoprosessin ongelmiin ja kansalaisuuskysymyksiin. Muuttoprosessin luvataan onnistuvan jopa viikoissa.

Tämä siksi, että monien Yhdysvaltalaisten kansainväliset yritysten työntekijät eivät tunne statustaan turvatuksi ja vakaaksi Yhdysvalloissa - kotimaassaan. Pelätään, että seuraavat rajoitukset ja ylipäätään Trumpin diplomatian (tai ennemminkin hyvän diplomatian puutteen) vuoksi seuraava reaktio voisi olla minkä tahansa valtion kansalaisten rajoittaminen - tai jopa väkivallan uhka.

Nykyiseltään Yhdysvaltain johdon toiminta on jo syrjintää, ja sitä ei kansainvälisillä aloilla hyväksytä. Jos työntekijöistä osaa syrjitään ja heidän eläämäänsä ja toimintaansa rajoitetaan, koetaan että se on isku koko yhteisölle. Piilaaksossa, niin kuin monessa muussakin modernien alojen keskittymissä identifioidutaan yritysyhteisöön, eikä siellä olla valmiita nielemään Yhdysvaltain johdon rajoituksia liikkuvuudelle saati heidän osoittamaansa ihmisvihaa.

Sama koskee myös Suomea. Esimerkiksi PS:n sisällä on paljon passiivisagressiivista liikettä, joka pyrkii rajoittamaan muuntaustaisten elämää, työtä ja hyväksyntää. Tietenkin on myös läjä marginaaliliikkeitä ja yksittäisiä mölyäjiä, joiden käsittämätön toiminta nousee aina välillä työpaikkakeskusteluihin. On järjetöntä, miten monet kaverini ovat joutuneet kiusattavaksi vaikka kirjastossa tai viedessään lapsiaan leikkipuistoon. Aikuisten ihmisten toimesta.

Mikael Hugg kirjoitti omassa blogissaan milleniaalien ja z-sukupolven epäaktiivisuudesta politiikassa ja omien etujensa puolustamisessa. Ongelma on ihan totta ja toivon, että Trump, Brexit ja muu vastaavan toiminnan kasvu herättäisivät sukupolvien edustajia. Me jäämme elämään nykyisten ratkaisujen kanssa ja solmimaan rikottuja sopimuksia ja yhteisöjä uudelleen ensi vuosikymmenen aikana kun ne ihmiset, jotka näitä tuulia ovat pääasiassa halunneet, ovat suurilta osilta siirtyneet maan lepoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Pian voin Meksikoonkin aueta "Keilaniemi" .

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Ihan hyvin voisi syntyäkin. Tosin Kanada on huomattavasti turvallisempi maa, niin se lienee monille houkuttelevampi.

Käyttäjän JandausRahnasto kuva
Jandaus Rahnasto

Hyvin kuset juttus tällä. Vai miten tiivistäisit.. siis tiivistit ton juttus tähän ajatuksen tasolle.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran Vastaus kommenttiin #11

Mitä tarkoitat? Kirjoitin, että Kanada houkuttelee tekijöitä Piilaaksosta. Se on turvallisempi kuin Meksiko. Kanadassa ne, jotka lähtevät Yhdysvalloista ovat maaperällä, jolla uskovat voivansa työskennellä rauhassa ilman rajoitusten ja väkivallan uhkaa. Ts. elää rauhassa osana yhteisöä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Aina on tahoja, jotka pystyvät hyötymään epävarmuudesta. Niin kuin True Northkin:

"Come to Vancouver and leave with a full backup plan that sets you up as an employee of a Canadian subsidiary.
Regular price $6,000.00"
Eivät tosin kerro onko hinta USAn vai Kanadan dollareissa.

"Included in this package:

-Airfare for one person to Vancouver, BC (Canada) and 2 nights accommodation
-Spend a day meeting with world-class immigration professionals who will walk you through the process and answer any questions you have
-You keep your current job with your current employer but have the option to work via a wholly owned Canadian subsidiary providing you alternative protected status in the event of changes to employment regulations in the US
-This applies to you whether you run your own startup or you are an employee of any size company that supports the move."

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Niin, kyseessähän on yrityksen, eikä järjestön toteuttama palvelu. Palvelu kuitenkin kiinnostaa yrityksiä ja he käyttävät sitä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kallis lentolippu San Josesta Vancouveriin.
Yritys ei lupaa, eikä tietenkään voikaan luvata, että työlupa Kanadassa järjestyy.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran Vastaus kommenttiin #5

Niin, firmahan myy pääasiassa työntekijöiden siirtoja b2b:nä. Kanadaan voi toki muuttaa ominkin avuin ja hakea työlupaa ja käydä itsenäisesti koko prosessi läpi, maksamatta 6000 $. Firman olemassaolon syy on palvelun nopeuttaminen. Firmalle tulee nopeasti halvemmaksi kuin 6000 $ saada asiantuntijaduunari kuukausia nopeammin työlupien ja muiden papereiden kanssa takaisin toimistotuolille tekemään duunia.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Aika harvassa taitavat olla edes persuissa ne jotka vastustavat muun taustaisten ihmisten muuttamista työperusteisesti. Eihän siinä olisi mitään järkeä. Sosiaaliturvan varaan muuttamista taitaa vastustaa aika moni.

Sosiaaliturva kun on nollasummapeli, työn teko taas ei ole.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Uskon kyllä, että tämä on suurimman osan tarkoitus ja idea. Ongelmana on kuitenkin puolueen se osa, joka vääntää asian niin, että vain tietyn näköiset ja tietystä taustasta tulevat voivat olla ihmisiä, jotka tulevat Suomeen työn perässä. Tästä kielii myös ystävieni kokema rasismi ihan julkisilla paikoilla.

Koska naama on tumma, ollaan varmoja siitä, että täällä ollaan pummilla ja haukutaan törkeyksin lasten läsnä ollessa. Sen lisäksi kytätään mahdollisia tavallisen elämän virheitä, kuten vaikka svidduilusta suuttumisia tms. Vaikka omakaan elämä tuskin kellään on inhimillisä ongelmia vailla.

Niiden kanssa, jotka haluavat oikeasti jutella työperäisen maahanmuuton eduista, ja miten sen osuutta voitaisiin parantaa ja säätää mielekkäämmäksi, minulla ei ole mitään ongelmaa jutella. Ongelma ei ole puolueessa, vaan tietyssä puolueen osassa.

Ehkä avasi sitä, mitä koetin kirjoittaa.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Esimerkiksi Sveitsissä on toimiva malli, jossa pitää omalla työllä asua maassa ensin 12 vuotta, ja sitten vasta voi anoa kansalaisuutta, ja voi päästä sosiaalituistakin joskus osingoille. Siihen asti jos ei pärjää, niin lemppaavat kylmästi ulos maastaan. Edes maassa syntynyt lapsi ei lasketa sveitsiläiseksi, ellei se ole sveitsiläisten tekemä. Turvapaikatkin oli lainapohjaisia... Ja rahaa sekä osaajia silti riittää, sekä tulijoita, eikä ketään käännytetä pois. Sveitsistä kannattaisi kopioida paljon. Demokratiallansa saavat suoraan äänestääkin.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Vihreiden sisällä on paljon passiivisagressiivista liikettä, joka pyrkii rajoittamaan muuten kuin heidän kanssaan samalla tavalla ajattelevien (a k a mölyäjien) elämää, työtä ja hyväksyntää.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

?täh? Rajoittamaan hyväksyntää. Hauska ilmaus.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Noniin, hieno "ite oot" -manööveri. On toki hienoa, että Vihreitä keskikokoisena oppositiopuolueena pidetään niin vahvana, että meidän ei tarvitsisi tehdä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa.

Käyttäjän JukkaTanttari kuva
Jukka Tanttari

Mielenkiintoinen juttu. Siellä ei jäädä tuleen makaamaan.

Kiinteistö- ja kasinomoguli Trump on menneisyyden mies (tämä ei sitten ole lääketieteellinen diagnoosi).

Kuitenkaan hän ei tunnu ymmärtävän maansa historiaa ja sitä kautta nykyisten huipputeknologiajättien monikansallista ja -kulttuurista perustaa. Lahjakkaat nuoret ympäri maailmaa ovat hakeutuneet Piilaaksoon ym. etsimään mahdollisuuksia ja luomaan uraa. Jotakin voi päätellä myös silmäilemällä sikäläisten yliopistojen tuottamien tieteellisten julkaisujen kirjoittajanimiä.

Tämän asetelman ennen pitkää tuhoavan psykologisen muurin voi pystyttää yhdessä yössä. Purkaminen voi kestää pidempään.

Käyttäjän JandausRahnasto kuva
Jandaus Rahnasto

Kanada on nähnyt mahdollisuuden, miksei myös me? lopetetaan tää saatanan kitinä ja haalitaan ne tänne? "koska meillä on niin jumalattoman pätevät ministerit"

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Se on aivan totta. On hullua lähteä tuhoamaan yhteisöä, ja vieläpä arvoa tuottavaa yritysyhteisöä, joka on kansainvälisesti onnistunut profiloitumaan maan sisälle. Piilaakso on kuitenkin tavattoman profiloitunut "pikkuamerikaksi", missä taidolla ja idealla voi menestyä taustoista riippumatta. Sellainen sitoo ihmisiä.

Nyt Yhdysvaltain kansainvälisyyttä puretaan Trumpin hallituksen toimesta ja rikotaan juuri se, miksi maa on onnistunut imemään kansainvälistä vaurautta ja osaamista niin älyttömiä määriä itseensä.

Toivottavasti Euroopassa, ja Suomessakin osataan napata osa vapautuneesta nakista ja markkinoidaan vapaan ja turvallisen yrityskulttuurin mallia, mikä meillä Suomessa on. Olemmehan mekin globaali talous ja vahva osa monia kansainvälisiä yritys- ja kauppayhteisöjä. Tosin omakaan hallituksemme ei tässä konseptissa ymmärrä koulutuksen laaja-alaisuuden merkitystä. Valueta on kuitenkin monenlaista ja pelkät insinööritieteet eivät ole ne, joilla Piilaaksossa tehdään bisnestä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Piilaakso on kuitenkin tavattoman profiloitunut "pikkuamerikaksi", missä taidolla ja idealla voi menestyä taustoista riippumatta.

Jos "pikkuamerikalla" tarkoitat tyypillistä Amerikkaa, niin mikään osa USAta ei voi olla kauempana siitä kuin Silicon Valley.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran Vastaus kommenttiin #18

Tarkoitin käsitystä ns. amerikkalaisesta unelmasta, millä osaamisellaan voi lähteä etsimään itselleen unelmaa. Ei matkata lännen aroille, vaan yrityskeskittymään.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Jos katsoo millaisessa tutkimuksessa Suomi kuuluu maailman huipulle, pelkoa liiasta insinöörimyönteisyydestä tuskin on. Insinööritieteissä ja luonnontieteissä Suomi pärjää hyvin heikosti, lääketieteessä ja useilla humanistisilla aloilla taas täkäläinen tiede kuuluu ihan maailman kärkeen. Tämä siis julkaisujen ja viittausten perusteella.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Tuosta tuli mieleeni kuvitelma, että voisipa olla aika hienoa, jos jossain olisi toinen valtio, missä valtakieli olisi suomi. Kotimaan politiikan alkaessa ahdistaa olisi paljon matalampi kynnys muuttaa maahan, missä puhuttaisiin omaa äidinkieltä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Useampia yrityksiä on ollut, kuten Matti Kurikan perustama Sointula. Liittyy tähän blogiin, koska se oli lähellä Vancouveria.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sointula

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Donald Trumpin politiikka on rajoittamassa ja vähentämässä teknisen alan työtä Yhdysvalloissa."

Jos Trumppi nyt jatkaakin meksikon rajamuuria niin aivan varmasti se ei tule tarkoittamaan osaajien karkoittamista USA:sta. Näinhän meillekin, varsinkin vihreät uskottelevat että kaikki lähi-idästä tulevat ovat vähintään insinöörejä vaikka monet eivät edes osaa lukea, eli pitäkää vihreä propagandanne.

Käyttäjän PanuSaarela kuva
Panu Saarela

Tämä ei liity millään tavalla Meksikon muuriin (no, korkeintaan yleisellä ulkomaalaisvastaisuuden tasolla). Kyse on Trumoin aikeista pakottaa esimerkiksi Piilaaksoon palkattaessa amerikkalaiset muiden edelle. Juuri näin karkotetaan osaajia Amerikasta. Vaikea ymmärtää?

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Höpsis. Eikä uskotella. En puhunut myöskään muurista, sille riittää kritisoijia, joten minun ei tarvitse.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

#10. Kiitos kohteliaisuudesta. Viittasin kuitenkin toiseen asiaan eli siihen että mainitsemasi passiivisaggressiivisuus ei suinkaan ole vain PS:n ominaisuus vaan Vihreissä on tavattomasti ajallemme tyypillistä kykenemättömyyttä, halua ymmärtää ja suvaita kaikkien muiden poliittisia mielipiteitä. Tämä ei liity hallituskoaliitioon mitenkään.

#9. Nuku vaan. Sanaleikki oli suoraan leipätekstistä.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Ei alojen huippuosaajista on kova kansainvälinen kilpailu. On aivan hullua vetäytyä pois niistä kisoista. Siinä ei voi kuin hävitä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ihan totta.

Koko keskustelua vaivaa se ongelma ettei osata puhua erikseen Suomelle hyödyllisestä maahanmuutosta ja humanitaarisin syin vastaanotettavista pakolaisista. Kumpaankin tarvittaisiin oma strategia.

Suomessa ei tosiaan ole liikaa ahkeria lahjakkuuksia. Ja tälläisistä on aina ja kaikkialla pula.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Näin on, keskustelussa nämä eri kategoriat tulisi selkeästi erottaa toisistaan.

Esim.: siirtolainen, laiton siirtolainen, turvapaikanhakija, pakolainen ja huippuosaajat, joita siis pitäisi siis pyrkiä metsästämään tai ei ainakaan estämään maahantuloa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Pohjois-Amerikassa on nyt vierekkäin mafian hallitsema kehitysmaa Meksiko, Trump-tyrannia Yhdysvallat ja yksi maailman vapaamielisimmistä demokratioista Kanada. Pian tarvitaan muuri myös Trump-tyrannian pohjoisrajalle.

Toimituksen poiminnat