Markus Norrgran

Puolustusmenot

Maailman sotilasmenot kasvavat - USA ylivoimainen ykkönen

Suomalaisen median mukaan venäläiskoneet uhittelevat Itämerellä ja Mustallamerellä. Lentävät kuulemma liian lähellä amerikkalaiskoneita, mihin tietysti tarvitaan kaksi konetta. Yksi ei voi lentää liian lähellä toista, koska toista ei ole.

Itsekseni olen joskus miettinyt, että kuka mahtaakaan loppujen lopuksi lentää lähellä, mutta se siitä. 

USA kasvattaa puolustusmenojaan - muut talouden voimavaltiot tulevaisuutta

Yhdysvallat päättivät leikata ympäristö- ja ulkoministeriörahoitustaan puolustusmenojen kustannuksella. Näin Yhdysvaltain puolustusmenot nousevat maailmansotien ajan tasolle.  Mm. Polition ja BBC:n haastatteluissa tämä on herättänyt huolta Yhdysvaltain ulkosuhteiden parissa työskentelevien keskuudessa ja sen odotetaan heikentävän Yhdysvaltain vaikutusta maailmalla.

Puolustusvoimille on annettava nykyistä enemmän rahaa

Ainakin, mikäli uskomme päähallituspuolueen uusia kansanedustajia. Ja miksi emme uskoisi, olihan tuo Helsingin Sanomien vaalikoneen 30 väittämästä ainoa, josta kaikki valituksi tulleet keskustalaiset olivat yhtä mieltä. Armeijan menojen kasvattamista kannattavat myös perussuomalaisten, kristillisten ja kokoomuksen kansanedustajat.

Turvallisuusvajeesta herätys oikeudenmukaisuusyhteistyöhön

Ukrainan tapahtumat ovat johtaneet länsimaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun uuteen vaiheeseen. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan monet Euroopan maat ryhtyvätkin kohentamaan puolustustaan lähivuosina. Tarve kalliisiin puolustusmateriaalihankintoihin tulee tosin sikäli mahdollisimman pahaan aikaan, että julkisen talouden budjettien tasapainottaminen on lähes kaikissa länsimaissa kiireellinen haaste.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä